17. huhtikuuta 2012

Mitähän Lahessa on tapahtunut?

Wau.

Se on ensimmäinen sana joka kuvaa olotilaa tällä hetkellä. Yksinkertaisesti, Wau.
Varmaankin jokainen Lahtelainen tai Lahessa asuva ei ole voinut välttyä kaupungin ensimmäiseltä kiekkobuumilta. Varmasti jokainen on nähnyt vastaan kävelevän jonkun, jolla on vähintäänkin Pelicans-pipo päässään. Myös täysin vaatekaappinsa mullistaneita tekoja on nähty, kun farkkutakit on jätetty kotinaulakkoon ja lähdetty töihin tai kaupungille asioimaan jopa fanipaita päällään! Uskomatonta. Kuka olisi tähän uskonut muutama vuosi sitten?


Itse olen asunut koko lyhyehkön elämäni Suomen Chicagossa. Olen pelannut koko päättyneen jääkiekko-urani täällä, alkaen Kivimaan lähiöjoukkueesta, Kiekkoreippaan kautta Pelicansin organisaatioon asti. Onhan niitä vikittelyjä muuallekkin tullut, mutta aina Lahti on tuntunut kodilta. Olen seurannut Pelicansin taivalta sekä hekuman, kuin synkkinäkin aikoina. Mutta vasta nyt voi tuntea olevansa ylpeä Lahtelainen.

Ensimmäinen muistoni Pelicansista on Isku Areenalta. Muistan kun isäni kanssa olimme katsumassa kun Pelicans nousi Sm-Liigaan. Mutta eihän silloin pieni poika voinut asiaa käsittää. Sitä kiekkohuumaa. Toisin kuin nyt, kun asiaa ajatellessakin iso mieskin herkistyy. Pelicansilla on mahdollisuus tehdä jotain sanoinkuvaamatonta. Ehkäpä jopa tunteellisempaa kuin mitä Suomen maajoukkue teki viime toukokuussa.


Itse en kuitenkaan ole Pelicans-fani. Ehei. Siitä ei ole kyse, että hehkutan Pelicansin saavutuksia turkoosien lasien läpi. Olen ollut pienestä pitäen sydämeltäni punainen. Helsingin IFK:n pelityyli sytytti minut jo nuorena ja viimeistään vuoden 1998 mestaruuden aikaan sain lahjaksi ensimmäisen fanituotteeni, IFK:n lapaset. Silloin nuoren pojan sydän leihahti punaiseksi, eikä se ole sieltä minnekkään kadonnut. IFK-fanina ollessani hienoin hetki sattui tänä talvena, kun kävimme siskoni kanssa(myös HIFK-fani)
katsomassa Sm-liigan talviklassikkoa Olympiastadionilla. Kuitenkaan se tunne ei ole
yhtä hyvä kuin tällä hetkellä. Olen vain todella ylpeä siitä, että toisella paikkakunnalla vieraillessani kysyttäessä mistä olen kotoisin, voin rehdisti sanoa sen maagisen sanan: "Lahest!"


Ps. En gång IFK, alltid IFK!


2. huhtikuuta 2012

Kohta vuosi täynnä :)


Aika menee melko nopeasti. Tajusin yhtäkkiä, että nyt on jo melkein huhtikuu. Olen ollut kohta kolme kuukautta huvivastaavan lisäksi myös varapuheenjohtajana! Näin keväällä tulee mieleen kun aloitin hallitusurani huvivastaavana noin vuosi sitten. Meillä oli kesäkuun alussa 2011 ensimmäinen vetäytyminen. Muistan elävästi vieläkin kuinka kaikki tuntui kovin jännittävältä ja sekavalta silloin. Mielessä vaan pyöri, että onkohan musta tähän ja mitä sitten jos en osaakkaan!?

Vetäytymisviikonlopun aikana innostuin hallitustyöskentelystä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Mitä enemmän opin ja sain tietää, sitä enemmän halusin oppia lisää ja saada lisää tietoa.  Silloin heräsi myös ajatus siitä, että haluaisin itsekin joskus ehkä olla varapuheenjohtaja. Silloin tuo tuntui kuitenkin melko kaukaiselta ajatukselta.
Eikä mennyt kauaakaan kun tulikin jo tammikuu ja perinteensiirto, jossa vanha hallitus väistyi uuden tieltä. Se oli kyyneleitä pintaan nostattava kokemus, sillä jäin ainoana vanhasta hallituksesta uuteen. Lähtiessään Sebu halasi ja sanoi ”Onnea matkaan!”. Se sai minut todella tajuamaan näiden tuttujen ihanien ihmisten lähtevän ja uusien tulevan tilalle!

Uusi rooli hallituksessa varapuheenjohtajana tuntui hyvin jännittävältä ja olin innoissani siitä. Uuden hallituksen ihmiset osoittautuivat loistavaksi kavereiksi ja ajattelin: ”Ihan mahtavaa päästä tekemää yhteistyötä näiden mahtavien tyyppien kans!”

Sitä Sebun toivottamaa onnea matkaan tarvittiinkin, sillä varapuheenjohtajan hommien lisäksi minulle jäi kuitenkin myös huvi- ja kulttuurivastaavan sektori. Koko hallitus on antanut tukensa ja apunsa mutta onneksi avukseni muodostui myös lähestulkoon täysilukuinen, aktiivinen ja ahkera huvijaosto. Myös Markus toimii välillä oikeana kätenäni, onneksi! Markusta ja jaostolaisia ei voi tarpeeksi paljon kiittää siitä kaikesta avusta ja tuesta mitä heiltä saan! :)

 Jännittävimpiä uusia hetkiä varapuheenjohtajana on ollut Lamkin hallituksen kokouksessa Eeron sijaistaminen ensimmäisen kerran. Rehtorin ja muun koulun johdon tapaaminen kasvokkain tuntui aika hurjalta, ”Kuinka niitä puhutellaan? Mitä jos ne kysyy jotain mihin en osaa vastata?!” Mutta ei se ollutkaan yhtään niin kamalaa!! Ihmisiä rehtoritkin ovat ja ihan mukavia sellaisia!

Tämä kevät LAMKOn kanssa on ollut juuri sitä mitä kuvittelinkin sen olevan! Melko kiireistä, mutta pidän todella tästä hommasta ja näistä ihmisistä joiden kanssa toimin. Kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta tämä on todella mukavaa ja antoisaa puuhaa! :)

Tutoreiden palkitseminen on tärkeä osa tutortoimintaa

Torstaina 29.3 tutoreille järjestettiin perinteeksi muodostunut pizzailta yhteistyössä oppilaitospastorimme Riku Suokkaan kanssa. Seurakunta tuki tutoreitamme maksamalla pizzat ja antamalla omat tilansa käyttöömme. Tästä LAMKO on hyvin kiitollinen! :)

Ennen tutoreiden saapumista pizzailtaan kv-vastaavamme piti tutorvastaaville tapaamisen allekirjoittaneen tehdessä vaikeita lääkelaskuja Hoitajankadulla. Tapaamisessa vastaaville kerrottiin tärkeitä päivämääriä ja muita tiedotusasioita, joita heidän tulee sitten kertoa eteenpäin omille tutoreilleen. Tapaamisessa käsiteltiin myös tulevia koulutuksia, joissa vastavalitut tutorit tulevat saamaan tietopläjäyksen tutoroinnista ja kaikesta siihen liittyvästä. Tapaamisen jälkeen tutorvastaavat olivatkin sopivasti jo paikalla odottamassa pizzaillan alkamista, sillä tapaaminen järjestettiin samoissa seurakunnan tiloissa.

Pizzailtaan saivat ilmoittautua kaikki aktiiviset tutorit, ja paikalle meitä saapuikin 24 tutoria. (Luultavasti unohdin taas laskea itseni mukaan tuohon porukkaan) Ennen pizzojen saapumista tutorit saivat esitellä itsensä, jolloin minäkin aloin yhdistellä kasvoja nimiin. Esittelykierroksen jälkeen muutama vahva tutor lähti Rikun kanssa kohti pizzeriaa, sillä 26 pizzalaatikon kantamiseen vaadittiin useampi käsipari. Pizzojen saavuttua alkoi vaativa jakamisurakka, sillä laatikossa ei lukenut pizzojen nimiä, joten niitä tunnistettiin näkö- ja hajuaistien voimin. Lopulta jokaiselle löytyi jotakin, ja kaikki saivat nauttia vielä lämpimistä ja maistuvista pizzoista!

Pizzailta on vain yksi keino palkita tutoreita. On tärkeä muistaa, että palkitseminen on keino motivoida tutoreita ahkerampaan ja innokkaampaan työskentelyyn, jolloin opiskelijat saavat tutoroinnista paremman hyödyn. Palkitsemisen ei aina tarvitse maksaa – kiittäminen ja hyvästä työskentelystä kehuminen tuo kummasti virtaa jokaisen toimintaan. Mielestäni on tärkeää järjestää yhteisiä palkitsemistilaisuuksia, esimerkiksi juuri pizzailta, jolloin tutorit saavat keskenään vaihtaa kuulumisia ja heille voi osoittaa kiitokset hyvin tehdystä työstä kasvotusten ja kaikille samanaikaisesti. On myös hyvä muistaa, että palkita voi useamman kerran vuodessa! Mitäköhän kivaa me siis syksylle keksisimme? Hyviä ideoita voi laittaa allekirjoittaneen sähköpostiin :)