19. lokakuuta 2017

Päivä LAMKOn hallituksen sosiaalipoliittisen vastaan arjessa / A day in the life on LAMKO board's head of social policies

Heippa!

Tällä kertaa pääsette tutustumaan mun eli  LAMKOn sosiaalipoliittisen vastaavan arkeen yhden päivän ajan. Jokaisen hallituslaisen päivä on erilainen eikä kahta samanlaista löydy keneltäkään.

07:00 Ylös, nopeat aamupuuhat ja silmät ristissä kohti koulua. Normaaliin tapaan aamupala jäi taas syömättä ja bussiin ehdin nipin napin. Haluaisin syyttää lyhyistä yöunista koulutehtäviä tai muuta fiksua, mutta valitettavasti syy löytyy Netflixin ihmeellisestä maailmasta. Aina sitä aamuisin miettii, että miksi sitä ei vain osaa mennä ajoissa nukkumaan..

08:00-09:55 Aamutunnit Hoitajankadulla. Käyn normaalisti kursseja syksyn aikana, vaikka olen karsinut ne aika minimiin. Kaikki hallituksen jäsenet suorittavat enemmän tai vähemmän opintojaan hallituskautensa aikana. Osa suorittaa samanaikaisesti myös harkkojaan, joten kaikki on mahdollista. Koululle kyllä jää reilusti aikaa, vaikka joskus tunneilta joutuukin lähtemään hieman aiemmin. Opettajat ovat kyllä hyvin ymmärtäväisiä, varsinkin kun kertoo syyn.

10:00-11:30 Sosiaali- ja terveysalan alakummina osallistun kahdesti lukukauden aikana kokoontuvaan Opiskelijahyvinvointityöryhmään. Työryhmässä on lisäkseni opiskelija edustus sosionomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- sekä degreeopiskelijoista, yksikön johtaja, opintokordinaattori, psykologi, terveydenhoitaja, laatuvastaava, tutoropettajia sekä vaihtelevasti muita henkilöitä. Siellä käsitellään oikeasti opiskelijoiden hyvinvointia, joten opiskelijoiden osallisuus on hyvin tärkeää.

11:45-12:30 Suosin yleensä maistuvaa sekä opiskelijoille hyvin edullista kouluruokaa, mutta tänään poikkean tavoistani ja syön itselleni hyvin rakasta sushia. Vinkkinä LAMKOn jäsenille, opiskelijakorttia näyttämällä Domino Sushin loppusummasta –10%!

12:40-15:00 Tämä hetki on pyhitetty opinnäytetyöni tekemiseen. Tarkoituksena on julkaista oppari marraskuussa 2017, joten kiirettä on pitänyt. Opparin teko on ollut haastavaa sekä ajoittain raskasta, mutta mahtavan ryhmäni ansiosta olemme edenneet mallikkaasti. Ja opinnäytetyötä tehdessä tulee aina muistaa, että loppupeleissä se on vain yksi koulutehtävä muiden joukossa. Näin sanoi oppariamme ohjaava opettaja ja tämä on ollut hyvä ajoittain, varsinkin stressin iskiessä, palauttaa mieleen.

15:00-16:55 Tässä välissä vastailen sähköposteihin, hoidan juoksevia asioita, keskustelen opettajien kanssa, päivitän kalentereita ja muuta pientä, mutta tärkeää hommaa.

17:00-19:00 On iltakoulun aika! Hallitus kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa kokoustamaan sekä iltakouluilemaan. Kokoukset ovat virallisia ja iltakoulut sitten taas epävirallisia. Iltakouluissa käydään läpi ajankohtaisia asioita ja suunnitellaan tulevaa.

19.10-20.10 Iltakoulun jälkeen on ihana rentoutua ja mennä pelaamaan bilistä Biljardisali City-pooliin, missä pöydän saa käyttöönsä opiskelijakorttia näyttämällä 12€/h. Se on mukavaa ajanvietettä ja hyvää vastapainoa hektiselle arjelle. Siinä voi helposti rupatella ystävän kanssa ja nauttia pelailusta rennolla mielellä.

20:20-21:45 Tästä tulikin nyt herkuttelu päivä, koska biljardin jälkeen suuntaamme syömään. Päätämme jälleen hyödyntää opiskelijakortilla saatavia etuja ja valitsemme kohteeksemme Siipiravintolan. Sieltä saa opiskelijakorttia vilauttamalla joka päivä ruuasta –15%. Jos taas keskiviikkona tekee mieli siipiä, kannattaa opiskelijan suunnata samaiseen ravintolaan koska ravintolassa syödyt siivet saa silloin –50% alennuksella! Siitä ei enää paljoa jää maksettavaksi. Ruoka on hyvää ja samoin seura, tästä tulee nauttia. Usein ei opiskelijabudjetilla pysty ulkona käydä syömässä, mutta suosittelen sitä jokaiselle edes silloin tällöin. 

22.15 Kotona! Päivä on ollut taas pitkä ja hektinen, mutta erittäin kiva. Illat usein rentoudun tv-sarjoja katsomalla ja yritän saada ajatukset pois koulusta. Pyrin siihen, että koulutehtävät ja muut viralliset asiat tulee tehdyksi päivän aikana.

Toivottavasti tämä päivä avaa hieman, että mitä me oikeasti hallituksessa tehdään. Toki tässä tulee vain yhden henkilön tekemiset, joten paljon jää vielä pimentoon. Haluan korostaa, että hallituksen jäsenenä pystyt suorittamaan opintoja sekä edistymään opinnoissasi. Välillä pitää kiirettä, mutta vastapainoksi täytyy välillä rentoutua ja ottaa vapaata. Kaikki tämä onnistuu. Eli nyt jokainen pitää silmänsä auki, kohta on aika valita uusi hallitus vuodelle 2018 🙂


Maija Matikainen
Sosiaalipoliittinen vastaava










--

Hey!

This time you will get to know something about my, LAMKO's head od social politicies life for one day. For LAMKO's board members every day is different and there are no similar days.

07:00 Get up fast and with eyes still crossed head to school. As usual, I didn't eat breakfast and almost missed my bus. I would like to blame it on a short night's sleep, school assignment or some other smarter thing, but unfortunately the reason lies in the world of Netflix. I'm always thinking in the morning why is it so difficult to sleep well..

08:00-09:55 Morning classes in Hoitajankatu. I have some courses during the autumn, but not that many. All board members have more or less studies during their time on the board. Some also do their internships at the same time, so everything is possible. There is still plenty of time for school, even though sometimes you might have to leave earlier from the class. Teachers are very understanding, especially when you tell them the reason.

10:00-11:30 As the "LAMKO godparent" of the social and health care faculty, I participate in the Student Wellbeing Working Group meetings twice during the semester. In the working group, there is a student representation for social, physiotherapist, nursing and graduate students, unit director, study coordinator, psychologist, quality supervisor, tutor teachers and various other people. It is really all about student well-being, so the attendance of students is very important.

11:45-12:30 I usually prefer tasty and cheap food in school, but today I make an exception and eat sushi which I love. A hint to LAMKO's members, showing a student card at Domino Sushi you get of -10%!

12:40-15:00 This moment is sanctified to making our thesis. The purpose is to publish the thesis in November 2017, so it's been busy. It has been challenging and occasionally difficult, but because of my great team, we've progressed pretty well. And when making a bachelor's thesis, you must always remember that it is just one school assignment among others. This is what our teacher instructed and it's been good to remember.

15:00-16:55 At his point I answer emails, do current matters, chat with teachers, update my calendars and do other small, but important things.

17:00-19:00 It's the time for LAMKO board's evening school! We have a meeting and evening school at least once a month. The meetings are formal and the evening schools are more informal. In the evening classes we go through current situation and plan for the future.

19:10-20:10 After evening school, it's great to relax and go to the Poolhall City-pool to play some billiard. With a student card you get table for 12€ per hour. You can easily chat with a friend and enjoy playing, it's good fun!

20:20-21:45 After the billiard we decide to eat something. We will once again take advantage of the benefits of a student card and we choose Siipiravintola restaurant. With a student card you get –15% every day and in Wednesdays you get –50% of wings eaten in restaurant! The food is good and company as well. With a student budget you are not able to eat in restaurants that often, but I highly recommend to do that every now and then.

22:15 At home! The day has been long and hectic, but also very nice. Often I relax with tv-series and I'm trying not to think about school stuff. I'm always trying to get school assignments and other formal matters done during the day.

Hopefully this will open up a little bit of what board members do . Of course this is just my day, all of us do so different kind of things. I would like to emphasize that as a member of the Board you can complete your studies and progress in your studies. Sometimes you have to hurry, but you have to remember to relax and take a break from time to time also. So now everybody keep your eyes open, soon it's time to choose a new board for LAMKO for 2018!



Maija Matikainen
Head of social policies

12. lokakuuta 2017

Minun tarina LAMKOssa / My story in LAMKO

Jo alkaneiden ja vielä lähestyvien erilaisten LAMKO-hakujen kunniaksi päätin kirjoitella teille vähän siitä, millaista mun aika LAMKOssa on ollut.

Toiminnassa oon ollut mukana kohta kolme vuotta. Olin ensin puoli vuotta jaostossa, josta siirryin hallitukseen ja siellä olen edelleen. Aloitin hallituksessa tapahtumavastaavana ja tämän vuoden oon tehnyt varapuheenjohtajan hommia.

Nää vuodet on pitänyt sisällään tunteita ihan laidasta laitaan. Oon tuskaillut hirveässä stressissä bileitä edeltävänä iltana ja miettinyt oonko varmasti tehnyt kaiken. Oon aatellut etten enää ikinä tee näitä hommia (ja silti mä oon tehny kohta kolme vuotta). Mut kaikesta tästä huolimatta paljon isompana esiin nousee se, että tän homman parissa oon saanut kokea mun suurimpia onnistumisia ja oon saanut uskomatonta kannustusta ja tsemppausta  siltä porukalta, joka mua on ympäröinyt.

Kaiken kaikkiaan mulla on pelkkiä positiivisia muistoja kaikilta LAMKO vuosilta. Oon saanu mun ympärille ihan uskomattoman hienoja tyyppejä. Oon päässy kokemaan ihan mahtavia juttuja niiden kanssa ja oon oppinut valtavasti uutta. Mut mikä parasta, mä oon saanut vaikuttaa asioihin. Vaikka monelle se LAMKOn toiminta näyttäytyykin nimenomaan bileiden ja tapahtumien järjestämisenä ja lukuvuositarrojen jakamisena, me tehdään oikeesti töitä jokaisen opiskelijan eteen joka päivä. Me halutaan ja yritetään vaikuttaa. Ja sullakin on siihen mahdollisuus. Nää kaikki jutut yhdessä, on se syy, miksi mä oon ollut LAMKO toimija jo niin monta vuotta.

One more year? Ehkä edariin. Sitä en oo vielä kokeillutkaan.

Suosittelen kyllä aktiivitoimintaa ihan kaikille, jokaiselle varmasti löytyy se oma sopiva juttu kaikkien mahdollisten joukosta. Jos sua kiinnostaa kuulla lisää, tuu vetää hihasta ketä tahansa meistä tai tuu mukaan meidän pizzailtaan ens maanantaina FellmanniCampukselle. Siellä tarjolla pizzaa, virvokkeita, mukavaa hengailua ja juttelua aktiivitoiminnasta. Lisää pizzaillasta Facebookista: https://www.facebook.com/events/481150205593288


Milla Tuomi
Varapuheenjohtaja













--

I decided to write you a little about my time in LAMKO.

I’ve been working in LAMKO for almost three years now. I started in events section and after that I decided to apply for LAMKOs board. First, I was head of events and this year I started as the vice chairman of LAMKO.

These years have included so many different feelings. I have been stressing my brains out the night before a student party. I have been thinking I don’t want to do this anymore (and still I’m doing it!). But after all I have been having my biggest moment of success and I have been getting the most amazing encourage from the people I work with.

After all, I have only positive memories from my years in LAMKO. I have had so many amazing people around me, I have been experiencing awesome things and I have learned so much new. But the best part is, I have been able to make a difference. Even if to most of you, LAMKOs work appears as organizing student parties or giving new sticker to your student card, we are working really hard for every students’ wellbeing everyday. We want to affect. We are trying to make a difference. And you also have a chance to do that. All these things together are the reason why I have been working in LAMKO for these years.

One more year? Maybe the board of representatives, I haven’t tried that yet.

I highly recommend this for everyone. If you want to know more, just come on ask fro one of us. Or come to LAMKOs pizza evening next Monday at FellmanniCampus. There’s pizza, drinks (alcohol-free), hanging and talking about working in LAMKO. You can learn more about the pizza evening from Facebook https://www.facebook.com/events/481150205593288. To work in LAMKO’s board or representatives you will need to speak Finnish.

Milla Tuomi
Vice chairman





5. lokakuuta 2017

Mitä vertaistutorointi on minulle tuonut? / What has tutoring given me?

Ensiksi mikä ihme on vertaistutorointi? Vertaistutorit ovat uusien suomalaisten opiskelijoiden oppaita opintojen alussa ja ensimmäisen lukuvuoden ajan.




Kun aloitin opiskeluni vuonna 2014 syksyllä, en päässyt osallistumaan orientaatioviikolle, kun vain pätkissä. Tutustuin luokkalaisiini ajan mittaan, mutta en edelleenkään muista kaikkien naamoja. Näin kuitenkin äidinkielen tasokoetta tehdessä, kuinka luokkaani ryhmäytettiin ja ajattelin, että voisi olla mielenkiintoista olla järjestämässä tuollaista. Kyselin jo syksyn lopulla, milloin tutorhaku alkaisi ja silloin ei syksyllä vertaistutoreita haettu. Sain mahdollisuuden keväällä hakea tutoriksi ja olin edelleenkin innokas hommaan.

Tutorina olen tutustunut muihin tekniikan alan opiskelijoihin ja siitä vielä koko LAMKin eri alojen opiskelijoihin. Olen huomannut, kuinka henkilökuntaankin on helppo tutustua, kun ei ole sitä ennakkoluuloa, että opettajat ovat pelottavia.

Olen saanut myös kuulla koulun uusimpia uutisia ennen muita ja testailla järjestelmiä, ennen kuin ne on opetettu muille opiskelijoille.

Olen luonteeltani melko sosiaalinen ja juttelen mielelläni kaikkien ihmisten kanssa, mutta huomasin opintojen alussa, kuinka esitelmän pitäminen jännitti niin paljon, että tärisin luokan edessä ja kukaan ei kuullut minua. Nyt näin 2,5 vuotta myöhemmin, minua jännittää edelleenkin, mutta ei enää niin paljoa ja nykyään minut jopa kuullaankin.

Miten tätä esiintymistaitoa on tullut? Orientaatioviikolla tutoreiden kuuluu esitellä koulun ohjelmia, alustoja ja muita oleellisia asioita. Selittämistaitoni ei muutenkaan ole mitään parasta luokkaa ja muistan ensimmäisestä orientaatioviikosta, kuinka sain hieman huomautuksia äänestä ja selittämisestä. Aluksi tietysti hieman pelästyin, mutta otin siitä opikseni seuraavalle kerralle ja ei se parilla seuraavallakaan kerralla ihan nappiin mennyt. Tutoroin luokkaa, joka sijaitsi eri kampuksella kuin missä itse opiskelin ja pidin tutortunteja joskus yksinkin. Lukuvuoden lopussa huomasin, että minua ei enää jännittänyt kovinkaan paljon ja osasin olla jo melko rentokin luokan edessä. Pidin kuukausi sitten opinnäytetyön aiheseminaarin ja mietin, kuinka paljon olen edistynyt äidinkielen tunnilta. Ero on huomattava.

Joten miksi et sinäkin hakisi tutoriksi? Tutorointi on hauskaa! Tutustut uusiin ihmisiin, pääset heittämään taitoja mitä koulun penkillä ei opi, tästä saa opintopisteitä, sekä pääset tutustumaan Mukkulan kampukseen ensimmäisten joukossa! Tutorhaku on nyt käynnissä ja aikaa on vielä jäljellä! Haastattelut järjestetään viikolla 44 ja koulutukset järjestetään viikolla 45.



Terveisin
Kristiina
Hallituksen tutorvastaava













--

What has tutoring given me?

First of all, what is peer tutoring? Peer tutors are guides to new Finnish students at the beginning of their studies and during the first academic year.

When I started studying in the autumn 2014, I could take part in the orientation week just for a short time. I got to know my classmates over time, but I still do not remember all of their names. When I was doing my Finnish language test I saw how my class was grouped, and I thought it might be interesting to be a part of organizing it. In the end of autumn I asked when the tutor application period would begin but at that time they didn´t look for new peer tutors. I got the chance to become a tutor in the spring semester and I was still excited to do it.

As a tutor I have gotten to know other students from faculty of technology, and also students in the other faculties of LAMK. I have noticed how easy it is to know the school staff when there is no prejudice that teachers are scary. I have also received latest news about what's happening in school and tested new systems before we taught them to other students.

By nature I am quite sociable and I like to talk with other people, but I noticed at the beginning of the studies how nervous I was about doing presentations. So much that I was shaking in front of the class and no one heard me. Now two and a half years later. I´m still nervous but not so much and today people even hear me.

So how I got my performance skill? During the orientation week, tutors present the school programs, platforms and other relevant things. My explanations aren't the best and I remember from first orientation week how I got some comments about my voice and explanations. At first I panic, but then I learned from it for the next time. And even though they didn´t go perfectly either, I survived. I was tutoring one class that was located on a different campus from where I am studying and I kept tutor classes sometimes alone. At the end of the academic year I noticed that I wasn´t so nervous anymore and I was mostly relaxed in front of a class. A month ago I kept my seminar of thesis topic and I wondered how much I had made progress from Finnish language class. The difference is considerable.

So wouldn´t you become a tutor? Tutoring is fun! You will meet new friends, you will develop the skills that you cannot learn at school,  you will get ects for it and you can be first who gets to see the new MukkulaCampus! Tutor recruit is now on and there is time to become a tutor! Interviews are during week 44 and tutor training are during week 46.


Best regards
Kristiina
Member of the board, Tutoring